lauantai 26. tammikuuta 2013

Minialbumi vanhoista farkuista

Monissa skräppäysblogeissa on nähty kirjoittajan top-listoja omista viime vuoden töistään. Niiden inspiroimana katselin omiakin sivuja ja muita viime vuoden tuotoksia sillä silmällä ja sieltä tuli muutama työ vastaan joita ei syystä tai toisesta ole tullut täällä esiteltyä.

Tykkään ottaa luontokuvia, mutta melko harvoin niitä tulee sitten kuitenkaan skräpättyä. Niin laitoinkin muutamat lempparit samaan minialbumiin, jonka pohjan tein omasta kierrätyssuosikista; vanhoista farkuista.

Albumi itsessään on melko yksinkertainen ja koristelultaan vähäinen. En jaksanut hakea tallista välineitä farkkukankaan lävistämiseen, joten tein pahvista kangaspalojen väliin suikaleet joihin sain tehtyä reiän kiinnitystä varten. Suikaleet kiinnitin kaksipuoleisella teipillä ja ommellessani kaikkien sivujen reunat jäi suikaleet sinne samalla ompeleenkin väliin.
 Koristeluna oli gesso, pari paperisuikaletta, leimasinsetti, vähän teippiä, tarinointilappusia ja muutamat farkuista irrotetut yksityiskohdat. Jälkikäteen jäi vähän harmittamaan että menin värittämään osan leimakuvista, ehkä ne olisi sittenkin paremmin toimineet mustavalkoisina. Valokuvat ja paperit olen kiinnittänyt kaksipuoleisella teipillä ja ompelemalla. Niittaamista suunnittelin ja kokeilinkin, mutta farkun kanssa niitit ei oikein suostuneet yhteistyöhön.

Takakanteen en laittanut valokuvaa jotta se ei vioittuisi käsittelyssä, vaan tein koukeron gessolla.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä on yksi lempparini viime vuotisista tekeleistäni.

4 kommenttia:

  1. Mikä kiva materiaali-idea! Ihana albumi, upea kokonaisuus!

    VastaaPoista
  2. Minustakin kangas on hieno materiaali taustalle. Mahtava idea ja hieno toteutus.

    VastaaPoista
  3. Ihanan erilainen albumi! Tosi hyvä idea! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitokset! Tätä on tosiaan ihanan erilainen selailla =)

    VastaaPoista