Kyllästyin selaamaan eri askartelukauppojen nettisivuja siinä toivossa että löytäisin itseäni miellyttäviä maskeja tai stansseja suihkeiden kanssa käytettäväksi. Jos yhdestä paikasta löytyy yksi niin tietäähän sen että ne ostokset ei jää vain siihen yhteen asiaan ja sitten mieli tekisikin seuraavasta liikkeestä jotakin toista, ja luottokortti lopulta pitää hirvittävää meteliä siitä että limitti alkaa olla lähellä..
En siis ostanut mistään mitään ja tein niitä maskeja itse.
Tähän käytin sabluunaa johon olin leikellyt erilaisten nuolien kuvia. Onhan näissä itse tehdyissä hinnan lisäksi sekin plussa, että siitä saa käyttöönsä myös sen irti leikatun kuvion. Tässä tapauksessa säästin pari isompaa irtonuolta.
Tällä sivulla osallistun Pskarteluhaasteen Maskaus -haasteeseen.
Oletko huomannut arvonnan? Vielä ehtii mukaan jos äkkiä sinne siirtyy.
Samaisesta osoitteesta muistettiin minua myös tällä
Säännöt kuuluu tässä seuraavanlaisesti
-Kiitä antajaa
ja linkitä bloggaaja joka antoi tunnustuksen sinulle.
-Valitse viisi blogia joilla on alle 200 lukijaa
ja kerro heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
- Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen,
antavat sen eteenpäin.
Joten iso kiitos Lehtipollo! Olen kuitenkin supertylsä enkä jaa tätä tunnustusta eteenpäin.
tykkään noista sulista!! kaunis sivu! kiitos kivasta kommentista blogissani :)!
VastaaPoistaSanna
Upeat värit tuossa työssäsi
VastaaPoista